Nalan muistolle:

Voisi ajatella niin, että ilman Nalaa ei olisi Hazebadin kenneliä. Tuona vuonna 1998 meillä oli ainoastaan novascotiannoutaja Ronja jonka olin päättänyt astuttaa. Sopiva uros löytyi Ikaalisista Nordwartin kennelistä ja veimme Ronjan sinne astutettavaksi. Kasvattaja näytti meille hänellä silloin olevia seitsemän viikkoisia stabyhoun pentuja ja voitte uskoa, että olin sen jälkeen aivan myyty. Olin aikaisemmin ajatellut jättää yhden Ronjan jälkeläisistä mutta jostain syystä ihastuin niihin mustapäihin aivan valtavasti. Näin jälkikäteen ajatellen olihan se vähän hullua ottaa rotu joka oli Suomessa hyvin tuntematon ja tieto rodusta vähäistä.

Tyttäreni Iina istui pentujen laatikon äärellä ja katseli niitä koko ajan kun keskustelimme kasvattajan kanssa. Tässä vaiheessa kyselimme rodusta kaikkea mahdollista. Näin jälkeenpäin ajatellen saimme varsin vähäistä tietoa stabeista.

Teimme Ronjan astutuspaperit valmiiksi ja mietin vakavasti stabipennun ottamista. Lopulta tein päätöksen ja sanoin Iinalle, että otamme yhden pennuista. Kasvattaja suostui kanssamme sijoitussopimukseen. Se tuntui sillä hetkellä hyvältä ratkaisulta.

Iina valitsi kaksi valkoisinta pentua. Osoittautui, että toinen olikin uros. Olisin toisaalta itse halunnut ottaa uroksen, mutta sitten järki voitti ja ajattelin tulevia Ronjan juoksuaikoja ja uroksen ottaminen tuntui aika hankalalta.

Kotiin lähdimme sitten tolleri Ronjan ja stabipennun kanssa. Koko automatkan Iina piti pentua sylissään. Etutassut olivat olkapäillä ja tässä asennossa matkasimme Ikaalisista Hyvinkäälle. Niin saapui Nordwart Belina meille ja tästä nimestä tuli kutsumanimi ”Nala”. Uuteen kotiin saapuminen oli Nalalle varmaan aika järkytys, koska se vietti kaksi ensimmäistä vuorokautta käytännöllisesti katsoen Iinan sängyn alla. Mutta sen jälkeen talossa kuului pikkupennun iloinen tassutus ja Nala osoittautui varsin iloiseksi, reippaaksi ja uteliaaksi pennuksi.

Sitten tietysti alkoi rotuun tutustuminen, mutta siihen aikaan tietoa sai hakea oikein hakemalla. Vasta vuosien myötä olen saanut tietoa enemmän muilta stabiharrastajilta sekä sittemmin ystäviltä mm. Ruotsista, Hollannista ja sekä USA:sta joiden kanssa pidämme välillä tiivistä yhteyttä.

Nala varttui ja aloitimme sen kanssa myös näyttelyharrastuksen. Kun vielä huomasimme, että se pärjäsi näyttelyissä, se kannusti jatkamaan. Aloimme käydä niissä niin paljon kuin oli mahdollista. Siihen aikaan näyttelyissä kävi joitakin stabeja. Lähinnä Nalan kaksi veljeä sekä muutamia muita. Näyttelytouhu oli meille uutta, ja pikkuhiljaa opimme asioita ja Nala kehittyi varsin mahtavaksi näyttelykoiraksi. Usein sen vartuttua arvostelussa luki, erinomainen esiintyjä.

Nalan ensimmäinen virallinen näyttely oli Jyväskylässä Saksanseisojakerhon päänäyttely 12.6.1999 ja sieltä tuli ROP-pentu ja KP, ROP kehässä Nala oli hienosti kolmas. Toinen näyttely oli Hyvinkäällä 11.7.1999 ja Nala oli ROP-pentu ja sai myös KP:n ja kolmas näyttely oli Valkeakoskella 31.7.1999 ja se sai PEK2. Tästä oli hyvä jatkaa ja mukaan tuli myös tyttäreni Jenni joka alkoi harrastaa Nalan kanssa Junior Handleria joka vaatii mielestäni koiralta varsin paljon. Tuohon aikaan tuomareiden tietämys rodusta oli vähän niin ja näin. Muistan hyvin yhdenkin näyttelyn jossa tuomari vasta meidän kehään mennessä tutustui rotumääritelmään ja kysyikin minulta, että minkälainen stabyhounin tulee olla? Kaiken kaikkiaan Nalalla on VSP Voittaja tittelit vuosilta 2001 ja 2002.

Kun tein päätöksen, että haluan astuttaa Nalan ja alkaa kasvattaa tätä rotua anoin kennelnimeä. Nalahan oli sijoituskoira joten päätin soittaa kasvattajalle ja pyytää, että voisimme purkaa sijoitussopimuksen. Kasvatusasia riippui siitä, että jos kasvattaja ei suostuisi purkamaan sijoitussopimusta, niin menisi monta vuotta eteenpäin ennen kuin saisimme ensimmäisen oman pentueen. Mutta ilokseni Nalan kasvattaja suostui ja näin saimme Nalan omaksemme. Vuonna 2001 syntyi sitten Nalan ensimmäinen pentue ja olin jo astutusmatkalla päättänyt jättää yhden narttupennun itsellemme. Valinta ei sitten synnytyksen jälkeen ollutkaan kovin vaikeaa, kun ei syntynyt kuin yksi narttu. Kaiken kaikkiaan Nala synnytti kolme pentuetta.

Nala oli todellinen lauman johtaja. Kun tollerimme Ronja oli kahdeksan vuoden ikäinen, Nala otti siltä johtajuuden. Nala piti lauman hyvässä kurissa ja oli oikeudenmukainen. Luonteeltaan Nala oli helposti koulutettava ja oppivainen stabien tapaan. Lisäksi se oli kovin hellyyden kipeä koira, joka päivä se piti huolen että sai rapsutuksia tarpeeksi ja nautti hyvänpidosta suunnattomasti. Nuoruusvuosina se pääsi pari kertaa kokeilemaan myös metsästystä. Ilman minkäänlaista koulutusta ja siltä ammuttiin riekko. Metsästäjä kertoi, että kyllä koira tiesi mitä sen pitää tehdä.

Nala oli kovasti perheeseensä kiintynyt ja sillä oli aika voimakas vietti reviirinsä suojelemiseen ja sen se ilmaisi haukkumalla. Tennispallolla leikkiminen oli Nalalle suuri intohimo. Jos vain joku jaksoi heittää palloa, niin Nala kyllä haki, eikä ollut ensimmäinen joka luovutti. Jos pallo katosi se oli niin sitkeä, että etsi joskus tuntejakin ennen kuin lopetti etsimisen. Ja jos kesken heittelyn vaihdoit palloa, niin se ei kelvannutkaan vaan se vaati oman pallonsa takaisin.

Kaiken lisäksi Nala rakasti uimista yli kaiken, jos vain jostain vettä löytyi, niin uimaan oli mentävä. Nala kävi Ruotsissa astutusmatkalla ollessamme uimassa helmikuussa hyisessä pohjanmeressä, mikään voima ei saanut sitä pideltyä poissa vedestä. Myös matkustaminen Nalan kanssa oli aina helppoa, kävimmehän sen kanssa kaksi kertaa Ruotsissa ja paljon näyttelymatkoja muun matkustamisen lisäksi.

Paljon koimme ja opimme yhdessä ja Nala antoi paljon meille. Jos sille oli oma lauma tärkeä, niin myös me ihmiset joista jokaisen se muisti aina huomioida. Nalan poismeno jätti suuren aukon sydämiimme ja laumaamme!

Jää hyvästi kallis ystävämme Nala nappula …