Junior Handler
 
     

 

 

 

Olen Jenni ja vastaan perheemme koirien esittämisestä näyttelyissä ja harrastan myös Junior handleria. Tässä kerron mitä Junior handler on ja mistä kaikki alkoi.

Junior Handlerin perusjuttuja

1 KILPAILUN IDEA

Junior handler (jatkossa JH)-kilpailu on nuorten koiraharrastajille tarkoitettu koirien esittämiskilpailu. Tuomarin ei yleisesti (tai hänen ei kuuluisi) kiinnittää huomiotaan koiran ulkonäköön, vaan nuoren ja hänen koiransa yhteistyöhön ja sekä nuoren taitoon esittää koiraa mahdollisimman rodunomaisesti.

2 OSALLISTUMISOIKEUS

JH-kilpailuun saa osallistua kaikki nuoret ensimmäisen

kerran sen vuodenalussa kun täyttää 10 ja viimeisen kerran sen vuoden lopussa kun kilpailija täyttää 17 vuotta. Kilpailijat jaetaan kahteen ryhmään iän mukaan: 10-13 vuotiaat ja 14-17 vuotiaat. Kilpailija siirtyy vanhempien ryhmään sen vuoden alussa kun täyttää 14.

Kilpailussa esitettävän koiran tulee olla FCI:n rotujärjestöön kuuluvan rotuinen. Muuten näyttelyyn kelpaamaton koira voi

osallistua JH-kisaan, esimerkikisi kivesvikainen koira saa osallistua kunhan vain koira on rekisteröity. Monirotuisella koiralla kuitenkaan ei voi kilpailuun osallistua.

Ja muistathan tarkastaa että koirasi rokotukset ovat kunnossa.

3 ENNEN KILPAILUA

Muistathan ilmoittautua JH-kisaan ajoissa, sillä näyttelypaikalla ei oteta ilmoittautumisia vastaan.

Harjoittele tarpeeksi! Sinun kannattaa käydä oman alueesinäyttelytottumus harjoituksissa tai jossain JH-kurssilla, koska sinä itse ja koira tarvitsette kehätottumusta ennen oikeaan kehään menemistä. JH on kutakuinkin samanlaista kun tavallinen näyttely. Jos sinä et tiedä miten tavallisessa kehässä mennään, niin sinun on paha tulla JH-kilpailuunkaan.

Näyttelyyn ja siellä toimimiseen totutteleminen on olennaisen tärkeätä JH tulevaisuutesi kannalta. Mitä enemmän harjoittelet ja mitä paremmin osaat kehässä mennä niin sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on sijoittua.

4 KILPAILUN KULKU, ELI MITÄ KEHÄSSÄ TEHDÄÄN JA MITÄ    SIELLÄ PITÄISI OSATA

Ole ajoissa näyttelypaikalla. Etsi JH kehäsi. Koska sinun mahdollisesti ollessa muualla huomaat, että kehä alkaa kohta. Joten sinun on hyvä silloin tietää JH kehän sijainti .

Jos sinulla on aikaa ennen JH kehää, kannattaa sinun kierrellä ympäri näyttelyaluetta ja seurata eri rotukehiä, koska näin saat vinkkejä eri rotuisten koirien esittämiseen. JH on yksilölaji kaikkia rotuja ei esitetä samalla tavalla. Esim. villakoiraa ja kultaista noutajaa ei esitetä samalla tavalla.

Kun JH-kisa alkaa seuraa tarkasti tuomarin ja kehätoimitsijan ohjeita esim siinä, missä järjestyksessä liikutaan ja mitä kehässä

pitää tehdä. Jos et ymmärrä tai saa selvää jostain asiasta, niin kysy selvennöstä kehätuomitsijalta. Sinun ei koskaan kannata tehdä mitään mistä et ole varma, mutta muista aina olla oma-aloitteinen.

Yleensä tuomari silmäilee kaikki koirat ensiksi läpi ja vasta sitten aloittaa järjestyksessä tuomaroimisen. Aina, kun ei olla liikkeessä koira asetellaan rodunmukaiseen asentoon.

Kun tuomari käy läpi kilpailijat yksitellen, on järjestys yleensä tämä: ensiksi koira asetellaan seisomaan. Sitten tuomari mahdollisesti haluaa nähdä koiran purennan (eli huulet erilleen hampaat yhdessä) tai hampaat (eli koko suu auki). Kun näytät tätä kohtaa tuomarille, niin älä mene itse väliin vaan anna tuomarin itse katsoa haluamansa.

Seuraavaksi on liikkeiden vuoro. Tavallisimmin kyseessä on edestakainen liike tai kolmio tai molemmat peräkkäin. Lopuksi kilpailija palaa jonon jatkoksi kehän kiertämällä.

Edestakaisessa liikkeessä lähdetään suoraan tuomarista poispäin ja esitellään koiran takaliikkeet. Kun on menty riittävän pitkä matka, palataan kohtisuoraan tuomaria päin ja esitellään etuliikkeet. Kolmio taas on tasasivuinen kolmio eli kaikki sivut ovat yhtä pitkiä ja kulmat teräviä. Liikkeelle lähdetään tuomarin luota ja ensin esitellään koiran takaliikkeet, sitten käännytään terävästi ja esitellään sivuliikkeet, taas käännytään terävästi ja silloin mennään tuomaria kohden suoraan vinosta ja esitellään etuliikkeet. Muista kulmissa aina katsoa tuomaria päin! Koko ajan koiran on tarkoitus ravata, joten seuraa koirasi liikkumista.

Pidä huoli, että tuomarilla on todella mahdollisuus nähdä koiranliikkeet selkeästi.

Muista, että et missään kilpailun vaiheessa mene tuomarin ja koiran väliin. Ainoa paikka, jossa tämä on sallittu, on koiran näyttelyasennossa seisottaminen, jolloin tuomari saattaa joskus käydä kiertämässä selkäsi takaa. Älä kierrä silloin koiran ympäri vain liiku muutama askel sivummalle niin, että koirasi asento ei häiriinny.

Kun oma koirasi on esitetty, kannattaa varautua toisinaan siihen, että saat esitettäväksi vieraan koiran. Älä häkelly, vaan tutustu koiraan rauhassa. Kysy sen nimi, niin esittäminen helpottuu.

5 VINKKEJÄ

1) Ole rauhallinen. Näin koirasikin pysyy rauhallisempana.

2) Älä kiinnitä tuomarin huomiota itseesi vaan sinun ja koirasi yhteistyöhön.

3) Ole iloinen ja reipas. Se antaa itsestäsi positiivisemman kuvan. Vakavamielisyys taas ei oikein kuulu kilpailun henkeen.

4) Esitä koiraasi mahdollisimman rodunmukaisesti. Sillä kaikkia koiria ei esitetä samalla tavalla.

5) Harjoittele ja hanki kokemusta. Kukaan ei voi olla täydellinen, vaan aina oppii jotain uutta. Jos joskus ei menesty, niin voi opetella seuraavalle kerralle jotain uutta. Juttele myös muiden koira harrastajien kanssa ja tutustu heidän tapoihinsa käsitellä ja esittää koiria.

6) Käsittele koiraasi niin, että sekin nauttii esiintymisestä. Älä siis esimerkiksi nosta sitä mahasta tai siirtele tassuja jaloillasi. Esitä sitä mahdollisimman rodunomaisesti.

7) Ota tuomari huomioosi. Anna tuomarille paras mahdollinen kuva koirastasi ja äläkä missään vaiheessa menen koiran ja tuomarin väliin.

8) Pukeudu puhtaisiin ja siisteihin vaatteisiin.Erillistä kilpailupukua sinun ei tarvitse ostaa, koska JH ei ole mikään pukukisa. Siisti pukeutuminen kuitenkin osoittaa sen, että otat JH kisan vakavasti. Jos koirasi on tumma, pukeudu mieluiten vaaleisiin vaatteisiin ja päinvastoin, koska silloin tuomarin on helpompi erottaa milloin koira loppuu ja vaatteet alkavat.

9) Kunnioita tuomarin päätöstä ja onnittele voittajia vaikket itse sijoittuisikaan.

6 LOPUKSI

JH-kilailu ei ole monimutkainen, mutta se vaatii kilpailijoitakuitenkin koirankäsittelytaitoja. Onneksi näitä taitoja voi aina kehittää.

Aina kannattaa muistaa että kyseessä on koiran esittämiskilpailu jossa pääosassa on kilpailijan ja koiran yhteistyö. Kilpailijan kannattaa näyttää, että heillä on oikeasti hauskaa ja he nauttivat esiintymisestä.

Minun ja Nalan junnutarina

Innostuin Junior Handlerista vuonna 2000, kun sattumalta huomasimme lehdessä ilmoituksen Junior Handler kurssista. Menin sinne koiramme Nalan kanssa, jolloin olin 10 vuotias ja Nala 2 vuotta. Kurssin jälkeen kävin parissa pienessä kilpailussa, koska silloin ei vielä riittänyt uskallusta suurempiin. Ensimmäinen vuosi meni siinä harjoitellessa ja pienissä junnu kisoissa käydessä.

Seuraavana vuonna menin Pohjois-Hämeen kennelpiirin järjestämälle jokavuotiselle koiraleirille. Leiri kesti viikon jonka aikana opimme Nalan kanssa paljon uusia asioita. Joka päivä leirillä oli jotain koulutusta noin puolisen tuntia. Koulutus tunneilla oli neljää eri lajia: JH, näyttelykoulutus, agility ja toko. Keskiviikkona oli vierailupäivä jolloin järjestettiin joka lajissa pienimuotoiset, leiriläisten keskeiset kisat. Junnussa kilpailin ensimmäisen kerran silloin kunnolla ja satuin voittamaan koko kilpailun. Siitä sain lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Leirin jälkeen aloin käydä parissa virallisessa junnussa. Kun niissäkin aloin pärjätä suhteellisen hyvin, niin innostuin kunnolla.

Vuonna 2002 menin uudestaan sinne samalle leirille, mutta toisen koiramme Sanin kanssa. Leirillä oli oikeastaan

samanlainen meininki kuin edellisenä vuonna. Taas keskiviikkona oli vierailupäivä (niin kuin aina kyseisellä leirillä) ja kisat järjestettiin taas. Nyt minulla oli eri koira kuin edellisenä vuonna ja kuitenkin taas voitin koko kilpailun. Siinä vaiheessa aloin huomata, ettei voitto ole aina kiinni vain koirasta. Kilpailijan itsenkin täytyy panostaa todella paljon pärjätäkseen.

Sen jälkeen aloin käydä virallisissa ja vähän isommissa kilpailuissa. Lopulta olen vain suurinpiirtein käynyt SM-osakilpailuissa. Kertaakaan en ole voittanut kokonaan SM-osakilpailua, mutta se on edelleenkin hakusessa.

Nyt vuonna 2005 olen ollut vain muutamassa kilpailussa, koska Nalalla oli pentue. Ja muutenkin pidin ns. välivuoden. Seuraavaan vuoteen olen kyllä ajatellut panostaa enemmän.

Kun minä nyt olen kasvanut aika paljon noista junnun alkuvuosistani, niin kuitenkin kiinnostukseni Junior Handleriin on vielä täydessä vauhdissaan. Oikeastaan kokemuksen myötä on tullut lisää kiinnostusta lajiin.

JH:ssa kilpailen yleensä Nalalla, mutta olen parissa kilpailussa ollut lainakoiralla. Kuitenkin oma koira on tuttu ja turvallinen.

Tottakai, kun Nala alkaa tulemaan pikkuhiljaa vanhaksi, täytyisi löytää jostain uusi JH koira, tai sitten vaan kisaamaan lainakoiralla.

 

 

 
     
         
   
 

 
Sivukartta - Etusivu - Uutiset - Koirat - Pentueet - Junior - Info

Päivitetty:

24.10.05 22:55